Anna-Maija Raittila: Vehnänjyvän päiväkirja

Tämä runoilijan, virsirunoilijan, Taize-liikkeen aktiivin ja kirkon uudistajan päiväkirja vuosilta 1963-1989 on ollut alkuvuoden kirjani. Aluksi ajattelin, että Raittilan teksti on kaikestakokoajanhaltioitunutta huudahtelua, joka menee yli, mutta kirja on osoittautunut varsinaiseksi hengelliseksi aarreaitaksi. Luen sitä sieltä täältä puoli sivua tai sivun kerrallaan ja aina se ilahduttaa minua. Se on ihana tuulahdus toisesta maailmasta, se on erinomaista ja kaunista suomea, siinä on loputtomasti hyväätekeviä ajatuksia ja se tarjoaa kiinnostavan ikkunan kirkon vuosikymmeniin. Harmillista, että kirjaston uusimiskerrat menevät pian umpeen.

Mestari Eckhart: Jumalallisen lohdutuksen kirja

Lohdutuskirjallisuutta on kirjoitettu antiikista alkaen. Ainakin stoalainen Seneca kirjoitti sitä omasta stoalaisesta näkökulmastaan, samoin filosofikeisari Marcus Aureliuksen jotkut tekstit pitävät sisällään samanlaisia sävyjä. Kuuluisin filosofinen lohdutuskirja lienee Boethiuksen 600 jKr. kirjoittama Filosofian lohdutus. Tässä Mestari Eckhartin kirjassa on nimitraktaatin lisäksi kaksi muuta kirjoitusta, Ylhäinen ihminen ja Riippumaton sydän. Kaikki kolme tekstiä ovat pitkälti samaa kamaa. Lohdutuskirjallisuudessa lohdutetaan kuolleiden omaisia tai muuten elämässä kärsiviä. Mestari Eckhartin tapauksessa lohdutus on kristillistä. Jos nämä kirjan kolme kirjoitusta pitäisi tiivistää yhteen virkkeeseen se olisi: löydät lohdutuksen olemalla yksin Luojassa, et ollenkaan luoduissa; silloin sinulla on riippumaton sydän, eivätkä kärsimykset ulotu sinuun. Kirja ei kuitenkaan ihan täyttänyt odotuksiani, sen filosofinen sisältö oli kevyempi kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti vielä suomentamattomissa Mestari Eckhartin teksteissä on enemmän sitä jotakin, jonka takia Hegel ja Heidegger häntä ylistivät.

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää

Envallin uusimmassa afokokoelmassa on liikaa aforismeja. Osa niistä on hyviä, suuri osa turhan neliskulmaisia. Aforismit ovat kuitenkin tasalaatuisia ja mikä tärkeää, monista eri asioista, mutta tyyli on vanhahtava ja Envall ei minusta enää ajattelullisestikaan parhaassa iskussaan. Hyvä afo oli mm.: Stoalainen on kuin veneestä pudonnut, joka päättää itse, onko vesi märkää vai ei.

Tuhat kertaa hyvää yötä

Juliette Binoche näyttelee kriisialueiden valokuvaajaa, joka on vihainen asioiden tilasta, mutta myös hulluna konfliktien uhrien kuvaamiseen. Elokuvassa käsitellään kriisitoimittamisen dilemmaa, mutta käsitellyksi tulee niinikään valokuvaajan suhde mieheensä ja tyttäriinsä. Vakava draama, joka ei kuitenkaan ole millään tavalla taide-elokuva. Juuri minun makuuni sopiva. Binoche on maailman paras näyttelijä.

Thomas Nagel: Mieli ja kosmos

Nagel on erittäin tunnettu amerikkalainen mielenfilosofi, joka on puolustanut mielen kokemuksellisen aspektin erityislaatua. Näin mm. kuuluisassa artikkelissaan Millaista on olla lepakko? Nyt Nagel laajentaa mielenfilosofisen näkemyksensä kosmiseen mittakaavaan. Nagel vastustaa reduktionistista materialismia, siis tätä että kaikki palautuu pienimpien osasten liikkeeseen ja luonto on vain kausaalilakien alainen. Nagel ei myöskään niele kovin hyvin emergenttiä materialismia, jonka mukaan korkemmat kokonaisuudet ovat alemmille kokonaisuuksille emergenttejä. Mieli nousisi tässä materiasta, mutta olisi siihen osin palautumaton oma kokonaisuutensa. Nagel ihmettelee nähdäkseni, mistä mielen/hengen taso tulee, jos alun perin on vain materiaa.

Nagel pitää perusversiota evoluutioteoriasta vääränä. Ei ID:n leivistä käsin, jota myös dissaa, vaan muuten. Nagelin mielestä perusevo ei selitä tietoisuutta eikä objektiivista järkeä. Nagel esittää useita argumentteja näkemyksensä puolesta. Yksi on tämä, mitä olen itsekin kelannut, että jos luonto on vain kausaalisen determinismin alainen, miten järjellä voi olla autonominen rooli niin, että se tietää tämän. Nagelin mukaan nykyään evo vain sanoo, että tietoisuus on ilmaantunut aineesta, mikä ei selitä sitä mitenkään. Hänen mukaansa teoria tietoisuudesta täytyy tuoda evoteoriaan sisään.

Nagel ei esitä mitään omaa teoriaa, mutta epäilee että luonnossa voi vaikuttaa teleologia. Nagelin mukaan elämän ja tietoisuuden synty ei ole häviävän epätodennäköinen sattuma, kuten nykyluonnontiede väittää, vaan se vähitellen ihan todennäköisesti tulee niistä alkuehdoista ja luonteesta (aristotelinen potentia), joka kosmoksella on. Tämmöinen hegeliläinen setti, että itse asiassa maailman kehittyminen on heräämistä, eikä evon suunta ole satunnainen. Siis että ne alkuehdot joita on, toteutuvat. Maailmankaikkeudella on taipumus luoda elämää ja tietoisuutta. Että siellä on joku semmoinen ominaisuus johon kuuluu mieli/henki.

Nagel ei ole dualisti, vaan monisti ja ehkä laajassa mielessä myös vähän idealisti. Hänen mukaansa Descartes aloitti mielen ja ruumiin nykymuotoisen dualismin, joka loi puitteet luonnontieteen voittokululle, kun tutkittiin vain ruumiin osuutta, aika-avaruudellista ulkomaailmaa. Nagel tavoittelee yhtenäistä luontonäkemystä, jossa mieltä ei suljettaisi pois. Tähän asti luontoa on tutkittu redusoimalla pienimpiin osasiin ja rekonstruoimalla niistä kuva luonnosta. Nagel peräänkuuluttaa myös muunlaista luonnon hahmottamista, jollaisesta vähän tuossa yllä.

Kannattaa lukea kirja itse. Siellä on uskottavammat argumentit ja se on paljon rikkaampi kuin minä pystyn tässä nopeasti selittämään. Ja se sisältää paljon sellaista mihin en ole tässä kajonnut, esimerkiksi liittyen arvoihin. Analyyttisen filosofian hyveet, selkeä argumentaatio ja yleinen selkeys käytössä. Luettava kirja. Sisältää suomentajan asiantuntevan esipuheen.

"Maallistuminen johtaa vieraantumiseen, koska maallistumisen myötä - jumalten tullessa maan pinnalle ja ihmisten muuttuessa jumaliksi toisilleen - ihminen kohdistaa toisiin ihmisiin ne ajatukset ja tunteet, joiden pitäisi kohdistua transsendenssiin."

Olli Sinivaara: Moderniteetti ja metafyysinen halu

Jaakko Heinimäki: Vapahtajan varpajaiset

Heinimäki on liberaali pappi ja kirjailija, joka piti kuuluisan Raamattutunnin 2013 herättäjäjuhlilla Haapajärvellä. Tämä on hänen kolumneistaan ja muista kirjoituksista yhteen hitsattu kevyt kirja. Paljon syömisen ja juomisen iloista, mutta jonkin verran uskonnollistakin asiaa. Olen Heinimäen puolella, mutta vähän tästä kirjasta  jää semmoinen liian kevyt ja humoristinen fiilis, ja semmoinen, että varsinaisen teologisen tai kristillisen ytimen hän jättää tällä kertaa muille. Mutta hyvä lukukirja. Ja ihana laiskuuden ylistys ja poisto seitsemän kuoleman synnin joukosta. Ei mitään calvinilaista työhaluttomuus on puuttuvan armotilan oire -läppää. Ihan päinvastoin.

Olli-Pekka Vainio: Ihmiseksi tuleminen, Sören Kierkegaardin teologia.

Konservatiivit ja vanhoilliset kirjoittavat usein rikasta ja hyvää teologiaa. Tämä on tunnustettava, vaikka inhoaisikin konservatiivista teologiaa. En oikeastaan aiemmin tajunnut, että Kierkegaardin ehdoton, intohimoinen ja subjektiivinen usko on nimenomaan konservatiivista, mutta mitä muuta se voisi ollakaan? Kierkegaard on syvällinen ajattelija. Tämäkin kirja on hyvä, vaikka ahdas. Raamattu-käsitys kismittää eniten. Yleisuskonnollisessa kristillisyydessäni, joka on enemmän Jumalan kaipuuta kuin kummoistakaan uskoa, en tietenkään voi uskoa, että Raamattu on jotenkin kokonaan ja sanasta sanaan Jumalan sanaa. Lisäksi sen aikaansidottuudet ovat aikaansidottuuksia, eikä niitä voi tuoda tähän aikaan millään pakko hyväksyä kaikki, jotta voi olla millään tavalla kristitty -teologioilla. Mutta ymmärrän kyllä täysin miksi Kierkegaard oli Wittgensteinin mukaan ylittämätön.

Erich Fromm: Pako vapaudesta

Frommin pääteoksia, jossa analysoidaan keinoja joilla luonnon ja keskiaikaisen yhteiskunnan pakoista vapautunut ihminen kuitenkin pakenee vapauttaan. Tähtäyspisteenä on Natsi-Saksa, jonka keskeiset rakennuspalikat ovat autoritäärinen persoonallisuus ja sadomasokistinen luonne ihan loputtomuuksiin asti. Kiinnostavinta antia oli protestanttisuuden synnyn psykohistoriallinen kuvaus.

Jaakko Hämeenanttila: Usko

Jos C. S. Lewisin Tätä on kristinusko oli konservatiivinen ja opillisesti painottunut, on tämä Hämeenanttilan kirja äärimmäisti toista laitaa. Hämeenanttilalle kaikissa uskonnoissa tuntuu olevan kyse samasta ja opilliset eroavuudet ovat vain inhimillisen käsityskyvyn rajallisuutta ja erilaisuutta. Kiinnostavia asioita tuli kirjasta ilmi etenkin juuri sanattomasta uskosta ja Raamatun asemasta, mutta vähän tuossa Hämeenanttilassa on yleisestkin semmoinen helppoheikkimäinen kaiken hyväksi maalailun meininki. Hämeenanttilalle usko on mukautumista todellisuuden perusolemukseen, joka on hyvä. Itselleni uskonnollinen sfääri on ainakin ollut ennemminkin jotain jota ei luulisi olevan ollenkaan olemassa, mutta joka kuitenkin on, tyyliin "kaiken läpi tihkuu valoa", kuten Paavoharjun kappale on nimetty. Varsinaisesti mistään transsendentista uskosta Hämeenanttila ei puhu, ei sellaisesta joka ylittäisi tämän elämän, sellaisesta joka olisi ihme. Hämeenanttila ei myöskään solmi suhdetta sellaisiin kristinuskon peruskäsitteisiin kuin syntiin, armoon, ristiin, pyhään henkeen tai pelastukseen. Mutta todella hyvä, että kristillisessä kentässä on tämänkaltaisia puheenvuoroja.

Filosofiaan on hiipinyt viimeisen vuosisadan aikana tyhjyys.

Tyhjiä: Lacan, Zizek, osin Heidegger, Derrida, Blanchot.

Täysiä vahvassa mielessä: rakkaus ja sen ilmentäminen, kasvin kasteleminen, laulaminen yhdessä.

"Mutta Marx ja Freud eivät olleet deterministejä siinä mielessä, että olisivat uskoneet kausaalisen lainalaisuuden ehdottomuuteen. Molemmat uskoivat siihen mahdollisuuteen, että jo alkanutta kehitystä voidaan muuttaa. Molempien mielestä muutoksen mahdolisuus perustui ihmisen kykyyn tulla tietoiseksi niistä voimista , jotka liikuttivat häntä nin sanoakseni hänen selkänsä takana, ja tietoisuuden avulla saavuttaa vapautensa. Molemmat olivat - kuten Spinoza, joka vaikutti suuresti Marxiin - deterministejä ja indeterministejä, tai eivät kumpaakaan. Molemmat esittivät, että ihmistä määräävät syyn ja vaikutuksen lait, mutta tietoisuudella ja oikealla toiminnalla hän voi luoda ja laajentaa vapauden aluetta. Ihmisen itsensä tehtävä on saavuttaa suotuisa määrä vapautta ja irrottaa itsensä välttämättömyden kahleista. Freudille tietoisuus tiedostamattomista voimista ja Marxille tietoisuus yhteiskunnallis-taloudellisista voimista ja luokkaeduista olivat vapauden edellytyksiä; molemopien mielestä tietoisuuden lisäksi aktiivinen halu ja ponnistelu ovat vapauden välttämättömiä ehtoja. Pohjimiltaan sama näkökanta on klassillisella buddhalaisuudella."

Erich Fromm: Hyvän ja pahan välillä.

Frommille elämän suhteen rampa, kärsivä ihminen on melkeinpä lähtökohtaisesti paha. En tarkoita, ettei hän voisi Frommin mukaan valita hyvääkin (tämä on hänen mukaansa rajoitetusti mahdollista), vaan että sitä tuo rampuus on Frommille itsessään pahuutta. Tämä on aina ollut minusta Frommissa vikana. Itse ajattelen, että pahoja ovat teot riippumatta siitä ovatko ne elämän suhteen ramman tai ei-ramman tekemiä. Ja ehkä vielä, että ei-ramman pahat teot, kuten epäoikeudenmukainen hamuaminen itselleen, tai banaali paha, ovat korostetusti pahoja, sillä siltä jolla on asiat hyvin, voi vaatia enemmän. Eli allekirjoitanko kuitenkin toisaalta Frommin elämän suhteen ramman pitämisen pahana? Siinä mielessä kyllä, että rammalla on lähtökohtaisesti huonommat mahdollisuudet olla hyvä, mutta juuri siksi en pauhaisi paatoksella hänen pahuuttaan Frommin tyyliin. Frommilla on paljon terävää analyysiä, mutta hänen hyvän ja pahan välille viritetyssä psykoanalyysissä on voimakas tendenssi, jonkalaista kylmemmäksi mielletyllä Freudilla ei ole.

"Arkiajattelun taustalla vaikuttaa usein oletus, jonka mukaan vapaus tarkoittaa mahdollisuutta toteuttaa mahdollisimman monta oman tahdon oikkua. Tällöin täydellinen vapaus olisi totaalista sekoilua, tarkemmin täydellistä impulsiivista mielivaltaisuutta. "

Munkki Serafim: Vapaus.

Jos Bataillea haluaa lukea parhain päin, hänen uhrikiinnostuksensa voi nähdä haluna kokea jotain kuolemasta ennen kuin itse kuolee.

"Ristillä Saatana ikään kuin joutuu ansaan: hän kykenee likvidoimaan Jeesuksen näennäisesti mytologisen uhrimekanismin tavoin, mutta Jeesuksen sanoman yhteyteen asetettuna tämä murhateko paljastaa itse murhaajan. Ristillä Saatana "puijataan" omaan ansaansa, niin kuin Origenes ja kreikkalaiset isät asian ilmaisivat."

Risto Saarinen: Rene Girardin uskontoteologia.

"Girard esittää ohjelmallisesti, että sympatia uhreja kohtaan on kristinuskon mukanaan tuoma uusi eetos, jota emme tapaa antiikista taikka mytologisista maailmoista."

Risto Saarinen: Rene Girardin uskontoteologia.

"Kehä joka lepää itseensä sulkeutuneena ja pitää substanssina kiinni momenteistaan, on välitön eikä siksi kovin ihmeellinen suhde. Sen sijaan piiristä erotettu aksidenssi sellaisenaan (...) on negatiivisen hirvittävä mahti, ajattelun, puhtaan minän energia (...). Mutta hengen elämä ei ole kuolemaan pelkäävää ja hävitykseltä koskemattomana säilyvää elämää vaan sen kestävää ja siinä itsensä pitävää. Se saavuttaa totuutensa vain löytäessään itsensä absoluuttisessa rikkinäisyydessä. (...) se on tämä valta vain katsoessaan negatiivista suoraan kasvoihin ja viipyessään siinä."

G.W.F. Hegel: Hengen fenomenologia.

"Kristinusko on Hegelin mukaan absoluutin paras representaatio."

Susanna Lindberg: Johdanto teokseen Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan (toim. Susanna Lindberg)

"Supernovina räjähtäneiden jättiläistähtien jäännöksissä, neutronitähdissä, aineen tiheys on 10 potenssiin 15 grammaa kuutiosenttiä kohti. Sokeripala neutronitähden sisusta painaa miljoonia tonneja."

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

"Toisaalta ainoastaan läpensä sekularisoituneessa maailmassa teologia ja uskonto voidaan nähdä totuudessaan. Tämä ajatus on Frankfurtin koulun kriittisen teorian ytimessä."

Olli-Pekka Moisio:  Uskonto kritiikkinä ja kriittinen teoria täysin toisen kaipuuna teoksessa Sisäisyys ja suunnistautuminen, juhlakirja Jussi Kotkavirralle (toim. Arto Laitinen & co.) 

"Jumalan käsite oli pitkään paikka, missä pidettiin elossa ideaa, että oli olemassa muita normeja kuin ne, joita luonto ja yhteiskunta toiminnassaan ilmaisevat."
 .

"Horkheimerin mukaan messiaan imitaatio tai mimesis on kuitenkin kristillisyyden ydin, jonka kautta kristityn elämä erottuu sellaisesta elämästä, joka samaistuu luonnon aristokraattiseen sopeutumisen lakiin." 

 .
"Kuten Horkheimer sanoo: “kriittinen teoria lepää sen ajatuksen varassa, että absoluuttia eli Jumalaa ei voida tehdä objektiksi"."

.
"Kriittinen teoria pitää kiinni ajatuksesta, että tämä maailma ei ole identtinen absoluutin kanssa."

Olli-Pekka Moisio:  Uskonto kritiikkinä ja kriittinen teoria täysin toisen kaipuuna teoksessa Sisäisyys ja suunnistautuminen, juhlakirja Jussi Kotkavirralle (toim. Arto Laitinen & co.)

Seiniä ja kattoja

tässä mihin on raivattu tilaa metsältä.

Välissä ruumista kantavien olentojen yritystä pitää yllä.

Hyvin vähän, tai ei oikeastaan mitään.

Unettomien öiden jälkeisinä päivinä sen tajuaa selvimmin.

Silti pelkkä maisemakin saa

tultuaan tarpeeksi usein nähdyksi

kodin piirteitä.

Kylmäkiskoinen.

Eikö Hegelin käsitys tunnustuksen hausta kuolemaan vaaraan asettuen ole aika macho? Eikö olisi parempi, että otettaisiin iisisti, eikä kamppailtaisi verissä päin? Eikö sodan hengestä olisi jo aika luopua? Ja joo, tiedän että Hegel korostaa vastavuoroista tunnustusta, mutta tulipa vaan mieleen, että Hegel saattaa pitää sisällään myös vanhasuomalaisen miesmiesasenteen.

"Totalitaarinen politiikka tai massayhteiskunta hallitsee juuri normien epämääräisyydellä ja sovitusmahdollisuuden puuttumisella."

Juha Siltala: Suomalainen ahdistus

Vaikka Juha Tapio ei ole tyypillinen kuuntelemani artisti, olen alkanut pitää joistakin hänen iskelmää lähentelevistä kappaleistaan. Biisissä Kaunis ihminen lauletaan: "unelmiaan seuras, otti niistä vastuun, täyttää tehtävänsä rientäessä vuosien". En koe sanojen varsinaisesti sopivan minuun, mutta ne puhuttelevat. Laulussa kerrotaan "kauniin ihmisen" tarina sylilapsesta vanhukseksi. Tarina jossa kaikki menee tavallisesti, hyvin. Joku voisi nähdä siinä vääränlaista normatiivisuutta - maailmassa jossa unelmat toteutuvat harvoin ja päätavoite voi olla pitkiä aikoja selvitä tavalla tai toisella vuodesta seuraavaan - mutta minulla on pinnassa nimenomaan kauneus.

Tein ananasrahkaa. Kumosin rahkapurkin rivakalla käden heilautuksella keittolautaselle ja ananaspurkin siihen päälle. Täällä on sotkuista. Kyse ei kuitenkaan ole siitä, etten jaksaisi siivota.

Mahaan, ei koske, mutta jotain. Kuuntelen yhdentekeviä levyjä. Ei tämä nälkääkään ole, mutta voisi kai syödä pian päivän pääaterian: eilisten perunoiden ja jauhelihakastikkeen jämät. Körttiläisyyden varhaiset saarnaajat tavoittelivat saarnoissaan autenttista vaaran tuntua.

Läppärin tuuletin pitää samanlaista ääntä kuin vuvuzela.

"Kafka ja Hasek asettavat meidät siis kasvotusten suunnattoman paradoksin kanssa: uuden ajan kuluessa kartesiolainen järki syövytti yksitellen keskiajalta periytyneet arvot. Mutta järjen totaalisen voiton hetkellä siitä tulee puhdas irrationaalisuus itse (voima joka tahtoo pelkkää tahtomistaan), joka alkaa hallita maailman näyttämöä, koska ei enää ole olemassa ainoatakaan yhteisesti hyväksyttyä arvojen järjestelmää, joka voisi sitä vastustaa."

Milan Kundera: Cervantesin hyljeksitty perintö teoksessa Romaanin taide

"Husserlin mukaan luonnontieteen luonto ei siis ole meidän kokemamme luonto."

Juha Himanka: Fenomenologia ja luonnontieteet teoksessa Pulkkinen ja Taipale (Toim.): Fenomenologian ydinkysymyksiä

Läppärin tuuletin huutaa. Ville väittää, että se vetelee viimeisiään. Kun laitan töpselin seinään, kone hiljenee. Tuuletin on kuin heikko ruumiinosa, joka alkaa oireilla unen tai ruuan puutteen vuoksi.

"Suhde minän olemisen ja olemisen yleensä välillä ei ole ensisijaisesti tiedollinen. Minän oleminen ei niinkään ymmärrä olemista yleensä kuin tuntee sen painon."

Emmanuel Levinas

Istun pehmustetulla tuolilla ikkunanurkassa. Laitisen Ville ja joku sen kaveri istuu myös. Kaveri opiskelee venäjää, sillä on venäjän kirja mukana. Ville ja minä hakataan läppäreitä. Minulla on viisi kertaa painavampi kone kuin Villellä, mutta Ville onkin töissä it-alalla.

Biologit esittävät keskenään hyvin erilaisia ajatuksia ihmisluonnosta. Yhtään en tiedä mihin uskoisin.

"Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat."

Jeesus Nasaretilainen

Aforismikokoelmani Lopullinen kukka ilmestyi juuri palvelukustantamo Kesuuralta. Kirjaa voi ostaa 15 euron (postikuluineen ja ilman) kappalehintaan minulta (larikala@luukku.com) tai Kesuuralta (kesuura@hotmail.com) sen määräämään hintaan. Löytyy myös muun muassa Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupoista.

"Laadullisten ominaisuuksien eliminoiminen, niiden kääntäminen funktioiksi, siirtyy rationalisoitujen työtapojen välityksellä tieteestä laajojen ihmisjoukkojen kokemusmaailmaan..."

Max Horkheimer & Theoror Adorno: Valistuksen dialektiikka

"Riippumatta siitä miten rajoittuneita ajatuksemme ovat tietyllä hetkellä, ne aina kuitenkin ilmaisevat kosketuksemme olemiseen ja kulttuuriin ja ovat alttiita totuudelle..."

Maurice Merleau-Ponty: Havainnon ensisijaisuus ja sen filosofiset seuraukset suomennosvalikoimassa Filosofisia kirjoituksia