Ihminen ei ole koskaan irrallinen, vaan aina juurtunut johonkin maaperään. Käsittääkseni tämä on Heideggerin pointti Sartrea vastaan. Tavallaan olen samaa mieltä, mutta ”juurtunut johonkin maaperään” kuulostaa kasvin elämältä, jossa ihmisen vapautta ei ole otettu tarpeeksi huomioon. En ole sartrelaisen vapauden kannalla ja olen sitä mieltä, että Heideggerkin pitää ihmistä jossain määrin vapaana. Olisi hienoa saada aikaan aforistinen lause, jossa nämä vapaus ja juurtuminen olisivat molemmat mukana.