Kai Nieminen: Joki vie ajatukseni

Kevyt, ihana ja viisas runokirja, joka sisältää runoelman Mushinista, kuvitteellisesta zen-kokelaasta. Samaa vienoa itäistä tuoksua kuin Kai Niemisen japanista kääntämät Santokan, Ikkuyn, Bashon ja kumppaneiden kirjat, paitsi että parempi - ainakin minulle. Runoutta lukemattomalle suosittelen tätä ensimmäiseksi runokirjaksi.

Antti Kylliäinen & Wille Riekkinen: Uskon kintereillä

Kahden hyvin liberaalin kristityn keskustelukirja, joka on vähän löysä, mutta jossa on hetkensä. Kylliäinen on se pappi, joka kirjoitti 1997 kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen ja Wille Riekkinen Kuopion entinen, Suomen toistaiseksi liberaalein, piispa. Kiinnostavaa, että on pappeja jotka sanovat, että kaikissa uskonnoissa on viime kädessä kyse samasta jumaluudesta, kuten Riekkinen tässä sanoo. Itse en kuitenkaan usko että niin on, mutta voisi ajatella, että takana on jotain samaa. Riekkisellä on teologinen syvyys syvempi, Kylliäinen vetää vähän kevyemmällä patteristolla ja onkin ilman muuta nuorempana enemmän kysyjän roolissa. En ole lukenut kirjaa Kaikki pääsevät taivaaseen, enkä siis  tiedä millä Kylliäinen tuota perustelee, luulisin että Jumalan hyvyydellä ja kaikkivoipuudella.

Esa Saarinen: Sartre - pelon, inhon ja valinnan filosofi

Nuoren tähtifilosofin Esa Saarisen kirjoittama kirja, jonka Soundi on julkaissut 1983. Luin viime kesänä puoleen väliin ja nyt loppuun. Paikoin tosi hankala. Sartre on ilmeikäs filosofi, jonka käsitteillä on sovellusarvoa ja relevanssia. Mukana kaikki Sartren kuuluisat erottelut ja käsitteet, joista huono usko varsinkin puhutteleva. Huono usko on siis sitä, kun radikaalisti vapaa ihminen pakenee vapauttaan ottamalla objektin osan. Sartren perusesimerkki on tarjoilija, joka käyttäytyy tarjoilijamaisesti. Mutta myös esimerkiksi masennus on Sartren mukaan huonoa uskoa, vaikkei se tässä kirjassa tulekaan esiin. Samoin tieteellä selittäminen. Oikeastaan todella moni asia; Sartren mukaan ihminen on hyvin usein huonossa uskossa, mauvaise foi. Itse en sinänsä allekirjoita Sartren radikaalin vapauden ajatusta, mutta anyway, sieltä nousee hyvin käytännöllisiä pointteja ihmisenä olemisesta. Tosi jännällä tavalla Sartre on sartrentanut Heideggerin filosofian omaksi vapauden filosofiakseen.