En ole ainoa josta tuntuu, ettei hyödyttömiä paikkoja ei enää ole, että kaikki irtain on viety pois, että kaupungeistamme on tullut hengettömiä. Nurmikoiden leikkaaminen lyhyiksi kuvaa koko sitä stilisointia jota asuinympäristöllemme on tehty. Joutomaat on pyritty poistamaan eikä sielu joka kaipaa paikkaa jossa on sielu enää löydä etsimäänsä. Lapset leikkivät jännittävien rojukasojen tai jyrkkien törmien sijasta leikkipuistoissa ja roso jota vielä näkee paikka paikoin muualla Euroopassa, loistaa suomalaisissa kaupungeissa poissaolollaan. Ruoan dyykkaajat käyvät retkillään turhaan, sillä kauppojen roskikset on ympäröity lukituilla aidoilla. Luonnonsuojelijat eivät näytä enää Koijärvi-liikkeen aktivisteilta, vaan trendikkäiltä ja urbaaneilta. Eikä kyse ole vain ulkonäöstä. Ympäristöliikkeestä on kadonnut underground. Hipsterit ovat vain hieman toisen tyylin valinneita juppeja samoin kuin paikat joissa myydään vanhaa aikaa vain toinen muoto normaalista kaupunkitilasta.

Onko tämä merkki jostakin todellisesta kulttuurisesta muutoksesta vai vain menneisyyteen takertuneen ihmisen nostalgiaa? Ajat muuttuvat ja sitten ne muuttuvat johonkin toisen suuntaan ja ihminen kaipaa sitä millaista kaikki oli hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Suomessa kaupungit ovat järjestyksessä, mutta eikö se ole hyväkin asia? Olisiko parempi, että joka puolelta löytyisi hylättyä romua ja hoitamatonta joutomaata? Eikö se että vaikkapa Virossa on enemmän rosoa ole vain merkki maan kehittymättömyydestä tai vaihtoehtoisesti siitä, että rakennuskanta on yksinkertaisesti vanhempaa? Nykyään lähes kaikki alle 50-vuotiaat ovat pohjimmiltaan juppeja riippumatta minkä väriset hiukset heillä on, mutta mitä sitten? Tuoteihmiset pitävät huolta ulkonäöstään ja näyttävät hyviltä. Mikä aika olisi sielukkaampi? Miten kauas menneisyydessä pitäisi mennä? 70-luvulleko, 1800-luvulle vai keskiajalle?

Jätän tämän avoimeksi.

Foucaultilaiset eivät analysoi itseään, vaan kieltäytyvät ohjelmallisesti itsen hermeneutiikasta tunnustuspakkona. He kohdistavat analyysinsä vihollisiin, valtaan tai muihin. Myöskään positiota josta kritiikkiä esitetään ei voida eikä edes yritetä perustella, koska moraalisen position ottaminen koetaan mahdottomana. Itseanalyysin puutteen vuoksi foucaultlaisuus jää ikään kuin jalkapuoleksi. Nykyisen internet-vasemmiston yksipuolisen oikeassaolemisen seinän eräs taustatekijä on tässä. Toisaalta foucaultlaisuus voi olla ainoa mahdollisuus joillekin, vain sen avulla voi purkaa normeja ja asetelmia, joissa itse on tuomittu herradiskurssien taholta huonoon asemaan. Yksipuolinen se on, mutta joskus välttämätön.

"Tuputtaessaan kehitysprojektiin narratuille 1800-lukulaisille omaa postmodernia sitoutumattomuuttaan foucaultlaiset näyttävät unohtavan omalla kohdallaan oppi-isänsä pääteesin vallan salakavalasta positiivisuudesta. Toiseuden näkeminen edellyttäisi itsessä vaikuttavien voimien tunnistamista, mutta itseanalyysihan on julistettu pannaan produktiivisena biovaltana."

Juha Siltala: Valkoisen äidin pojat.

"Itsetutkiskelu onnistuu vain, jos itseä ei uhata."

Juha Siltala: Valkoisen äidin pojat