pakkasilma pistää kasvojen ihoa:
kiristän hupun tiukemmalle ja ajattelen menneitä

jäätyvä vesi on nostanut soraharjut ja siirtänyt kivenlohkareita
niitä joiden on joskus luultu olevan hiisien työtä

kävelen rantaa myöten lumeen kovettunutta polkua
ja tulen paikalle jossa oli ennen lintutorni

jään voiman ajatteleminen rauhoittaa
niin kuin Amazonin alta löydetyn toisen joen mutta eri tavalla

taivas Kortepohjan kerrostalojen yllä on hämärtynyt siniseksi

tänään en jaksa ajatella kuolemaa
syön perunalaatikkoa
kuuntelen puhetta suomalaisesta juhlaperinteestä

mandariinin kuoret, aikatauluvihko

ihmisiä joko hyvin vähän tai hyvin paljon


sataa lunta, Jyväskylän liikenteen linja-auto
ajaa ohi, nainen joka kantaa kassia
on jo niin vanha että kävelee hitaasti
keväät talvet keväät
hitaasti uuttuu olemisen nektar

Ihmisiä jotka odottavat bussia 18 kirjaston pysäkillä.
Äiti kaksosrattaiden kanssa, vanha mies, kaksi teini-ikäistä poikaa,
nelissäkymmenissä oleva nainen, ehkä työpäivänsä juuri päättänyt. Sataa lunta.
Sataa lunta kaula-aukoista sisään, nainen vetää hupun päähän.
Esko Männikkö voisi ottaa tästä tuotantoonsa sopivan valokuvan.
Bussi kaartaa kirjaston nurkan takaa pysäkille.
Tähän joukkoon tunnen kuuluvani.