Tommi Wallenius: Filosofian toinen - Levinas ja juutalaisuus

Erittäin kiinnostava kirja Levinasin filosofiasta. Levinas pohtii filosofiaa juutalaisesta näkökulmasta ja juutalaisuutta filosofisesta näkökulmasta. Hän vastustaa filosofisia totaliteetteja, saman järjestelmiä, joissa ei ole tilaa aidosti toiselle. Hän tuo fenomenologiaan eettisen syvyyden, jonka keskeinen kuva on kasvot, jotka vaativat inhimillisyyttä. Levinasin filosofia ei ole kuitenkaan pelkästään ääretöntä vastuuta toisen edessä, vaan hänellä on myös kolmannen käsite. Se tuo mukaan oikeudenmukaisuuden ja paikan, jossa saattaa yhteismitattomia toisia kohtaan koettu inhimillinen haaste jollain tapaa yhteismitalliseksi. Paljon kaikkea kiinnostavaa ja arvokasta, jota ei ole mahdollista tässä käsitellä. Levinas on kiinnostavin ranskalainen nykyfilosofi. Hänessä on pyhyyttä.

Arto Laitinen: Itseään tulkitseva eläin - Charles Taylor ja filosofinen ihmistutkimus

Laitinen puolustaa pitkälti Charles Taylorin hienosyistä hermeneuttista kantaa tyyliin sartrelaisen subjektivismin ja skientistisen objektivismin välissä tai tuolla puolen. Tarkka ja hyvä kirja, joskin vähän kuiva loppua kohti. Paljon vahvoista arvostuksista, joilla Taylor yhdistää moraalin ja identiteetin. Laitinen on sitä mieltä, että moraali ei tarvitse moraalin lähteitä poiketen tässä Taylorista, vaan moraali on lähteetöntä samalla tavoin kuin painovoima. Laitinen on moraalinen realisti, hänen mukaansa kulttuurit ovat erilaisia, mutta eivät yhtä oikeassa, sen kertoo mm. mahdollisuus aidosti oppia ja huomata aiemmat näkemyksensä puutteellisiksi.

Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut

Puhutteleva psykologian, uskonnon ja elämäntaidon kudelma. Joissakin kohdissa Hellsten yhtyy uskonnollisiin fundamentalisteihin, mistä en pidä. Hellsten myös tekee itsensä alttiiksi panosta, rakkauden ja häpeän välissä kamppailusta ja vähän koko ihmisenä olemisesta jonkinlaista urheilua.

Antiikissa ajateltiin, että vapaus on vapautta haluista. Nykyään ajatellaan, että vapaus on vapautta tehdä mitä haluaa.

Kai Nieminen: Joki vie ajatukseni

Kevyt, ihana ja viisas runokirja, joka sisältää runoelman Mushinista, kuvitteellisesta zen-kokelaasta. Samaa vienoa itäistä tuoksua kuin Kai Niemisen japanista kääntämät Santokan, Ikkuyn, Bashon ja kumppaneiden kirjat, paitsi että parempi - ainakin minulle. Runoutta lukemattomalle suosittelen tätä ensimmäiseksi runokirjaksi.

Antti Kylliäinen & Wille Riekkinen: Uskon kintereillä

Kahden hyvin liberaalin kristityn keskustelukirja, joka on vähän löysä, mutta jossa on hetkensä. Kylliäinen on se pappi, joka kirjoitti 1997 kirjan Kaikki pääsevät taivaaseen ja Wille Riekkinen Kuopion entinen, Suomen toistaiseksi liberaalein, piispa. Kiinnostavaa, että on pappeja jotka sanovat, että kaikissa uskonnoissa on viime kädessä kyse samasta jumaluudesta, kuten Riekkinen tässä sanoo. Itse en kuitenkaan usko että niin on, mutta voisi ajatella, että takana on jotain samaa. Riekkisellä on teologinen syvyys syvempi, Kylliäinen vetää vähän kevyemmällä patteristolla ja onkin ilman muuta nuorempana enemmän kysyjän roolissa. En ole lukenut kirjaa Kaikki pääsevät taivaaseen, enkä siis  tiedä millä Kylliäinen tuota perustelee, luulisin että Jumalan hyvyydellä ja kaikkivoipuudella.

Esa Saarinen: Sartre - pelon, inhon ja valinnan filosofi

Nuoren tähtifilosofin Esa Saarisen kirjoittama kirja, jonka Soundi on julkaissut 1983. Luin viime kesänä puoleen väliin ja nyt loppuun. Paikoin tosi hankala. Sartre on ilmeikäs filosofi, jonka käsitteillä on sovellusarvoa ja relevanssia. Mukana kaikki Sartren kuuluisat erottelut ja käsitteet, joista huono usko varsinkin puhutteleva. Huono usko on siis sitä, kun radikaalisti vapaa ihminen pakenee vapauttaan ottamalla objektin osan. Sartren perusesimerkki on tarjoilija, joka käyttäytyy tarjoilijamaisesti. Mutta myös esimerkiksi masennus on Sartren mukaan huonoa uskoa, vaikkei se tässä kirjassa tulekaan esiin. Samoin tieteellä selittäminen. Oikeastaan todella moni asia; Sartren mukaan ihminen on hyvin usein huonossa uskossa, mauvaise foi. Itse en sinänsä allekirjoita Sartren radikaalin vapauden ajatusta, mutta anyway, sieltä nousee hyvin käytännöllisiä pointteja ihmisenä olemisesta. Tosi jännällä tavalla Sartre on sartrentanut Heideggerin filosofian omaksi vapauden filosofiakseen.

"Tällainen pohdiskelu ei ole kaikille välttämätöntä eikä jokaisen toteutettavissa tai edes kestettävissä. Päinvastoin: asioiden saavuttaminen ja hoitaminen tietyissä vaiheissaan suorastaan edellyttävät, että siihen ei ryhdytä."

Martin Heidegger: Maailmankuvan aika.

"Tuon miehen ympyrät oli särjetty - hän kykeni näkemään ympärilleen."

Anna-Maija Raittila: Vehnänjyvän päiväkirja

"Koska ihminen oli perisynnin alainen, hän ei voinut tehdä muuta kuin tulla sellaisenaan hyväksyttäväksi."

"...itsensä kieltäminen merkitsi luopumista oman elämän hallinnasta."

"Paavo Ruotsalaisen suuri huolenaihe oli, että kokeneetkin uskovaiset luisuivat aina harrastamaan omaa parannustaan, tekemään itseään hyväksi."

"Michael Balint puhuu korjaavasta tunnekokemuksesta, "corrective emotional experience". Se tarkoittaa kannattelukokemusta regressiivisessä tilassa, jossa toinen on kaikkivaltias. Heränneiden Jumalan armon riippumattomuus omien mielialojen vaihtelusta oli ehkä juuri sellainen tilaisuus hyväksyä itsensä omana itsenään, vailla toisten ihmisten suosion lunastamista tai pyrkimystä tehdä itsensä hyväksi."

"... puolustivat tämän maailman valtarakenteita jumalallisena järjestyksenä, vaikka aiemmin olivat pitäneet maailmaa ja sen arvojärjestystä saatanan valtakuntana."

Juha Siltala: Inhimillisestä ahdistuksesta kulttuurikohtaiseen syyllistämiseen teoksessa Julkisuus ja ahdistus.

Öiden takia päivät eivät ole selvää jatkumoa. Se on tietysti hyvä, kuka kestäisi päiviä ilman taukoja. Mutta minulla käy vähän niinkin, että se mitä olen saanut kehitettyä mielessäni päivän aikana, hajoaa uneen ja sitä onkin aamulla jossain ihan muussa paikassa. Ja sitten alkaa taas keräillä.

"Usein unet toimivat kuten Delfoin oraakkeli, joka sanoi kuningas Kroisokselle, että jos tämä ylittäisi Halys-joen, hän tuhoaisi suuren kuningaskunnan. Vasta kärsittyään joen ylityksen jälkeen täydellisen tappion taistelussa, Kroisos oivalsi oraakkelin tarkoittaneen kuningaskunnalla hänen omaansa."

Carl G. Jung: Symbolit, piilotajunnan kieli.

Anna-Maija Raittila: Vehnänjyvän päiväkirja

Tämä runoilijan, virsirunoilijan, Taize-liikkeen aktiivin ja kirkon uudistajan päiväkirja vuosilta 1963-1989 on ollut alkuvuoden kirjani. Aluksi ajattelin, että Raittilan teksti on kaikestakokoajanhaltioitunutta huudahtelua, joka menee yli, mutta kirja on osoittautunut varsinaiseksi hengelliseksi aarreaitaksi. Luen sitä sieltä täältä puoli sivua tai sivun kerrallaan ja aina se ilahduttaa minua. Se on ihana tuulahdus toisesta maailmasta, se on erinomaista ja kaunista suomea, siinä on loputtomasti hyväätekeviä ajatuksia ja se tarjoaa kiinnostavan ikkunan kirkon vuosikymmeniin. Harmillista, että kirjaston uusimiskerrat menevät pian umpeen.

Mestari Eckhart: Jumalallisen lohdutuksen kirja

Lohdutuskirjallisuutta on kirjoitettu antiikista alkaen. Ainakin stoalainen Seneca kirjoitti sitä omasta stoalaisesta näkökulmastaan, samoin filosofikeisari Marcus Aureliuksen jotkut tekstit pitävät sisällään samanlaisia sävyjä. Kuuluisin filosofinen lohdutuskirja lienee Boethiuksen 600 jKr. kirjoittama Filosofian lohdutus. Tässä Mestari Eckhartin kirjassa on nimitraktaatin lisäksi kaksi muuta kirjoitusta, Ylhäinen ihminen ja Riippumaton sydän. Kaikki kolme tekstiä ovat pitkälti samaa kamaa. Lohdutuskirjallisuudessa lohdutetaan kuolleiden omaisia tai muuten elämässä kärsiviä. Mestari Eckhartin tapauksessa lohdutus on kristillistä. Jos nämä kirjan kolme kirjoitusta pitäisi tiivistää yhteen virkkeeseen se olisi: löydät lohdutuksen olemalla yksin Luojassa, et ollenkaan luoduissa; silloin sinulla on riippumaton sydän, eivätkä kärsimykset ulotu sinuun. Kirja ei kuitenkaan ihan täyttänyt odotuksiani, sen filosofinen sisältö oli kevyempi kuin olin kuvitellut. Ilmeisesti vielä suomentamattomissa Mestari Eckhartin teksteissä on enemmän sitä jotakin, jonka takia Hegel ja Heidegger häntä ylistivät.

Markku Envall: Joka tähtiä tähystää

Envallin uusimmassa afokokoelmassa on liikaa aforismeja. Osa niistä on hyviä, suuri osa turhan neliskulmaisia. Aforismit ovat kuitenkin tasalaatuisia ja mikä tärkeää, monista eri asioista, mutta tyyli on vanhahtava ja Envall ei minusta enää ajattelullisestikaan parhaassa iskussaan. Hyvä afo oli mm.: Stoalainen on kuin veneestä pudonnut, joka päättää itse, onko vesi märkää vai ei.

Tuhat kertaa hyvää yötä

Juliette Binoche näyttelee kriisialueiden valokuvaajaa, joka on vihainen asioiden tilasta, mutta myös hulluna konfliktien uhrien kuvaamiseen. Elokuvassa käsitellään kriisitoimittamisen dilemmaa, mutta käsitellyksi tulee niinikään valokuvaajan suhde mieheensä ja tyttäriinsä. Vakava draama, joka ei kuitenkaan ole millään tavalla taide-elokuva. Juuri minun makuuni sopiva. Binoche on maailman paras näyttelijä.