"1600-lukuun mennessä japanilaiset olivat kehittäneet "sanattoman" runouden täyteen mestaruuteensa haikussa, seitsentoistatavuisessa runossa, joka jättää aiheen jokseenkin samassa kuin ottaa. Ei-japanilaisista haiku on omiaan vaikuttamaan vain pelkältä runon alulta tai vaikkapa vain otsikolta, ja käännöksen on mahdotonta välitää niiden soinnun ja rytmin vaikutusta. Käännös voi kuitenkin tavallisesti välitää kuvan - ja juuri se on merkityksellinen seikka. On tietenkin monia haikuja, jotka vaikuttavat yhtä väkinäisiltä kuin halpojen lakattujen vientitarjottimien maalaukset. Mutta ei-japanilaisen kuuntelijan on muistettava, että hyvä haiku on kuuntelijan mielen lammikkoon heitetty pieni kivi, joka herättää mielleyhtymiä hänen oman muistinsa kyllyydestä. Se kutsuu kuuntelijan osallistumaan, sen sijaan että jättäisi hänet mykäksi ihailusta runoilijan loistaessa."

Alan W. Watts: Zen