Minusta on uskottavaa, että ihmisen biologiassa vallitsee viettimäinen tendenssi, joka johtaa luonnossa kuolemaan. Se ei ilmene ihmiselle todellisen, kauhean kuoleman toiveena, vaan pikemminkin haluna jäädä lepoon, hankkiutua häiritsevää yhteisöään vastaan aggressiivisin ottein, lähteä kävelemään laumasta ei-minnekään, josta uskoo löytyvän paremman paikan tai antautua sellaisen aatteen vietäväksi joka vie kuoleman syliin. Muita vastaavia ja ehkä osuvampia esimerkkejä on keksittävissä. Tällä taipumuksella on evolutiivinen perusta. Lauma, jossa hyödyttömillä ihmisillä aktualisoituu kuolemaan johtava vietti, selviää verrokkilaumaa paremmin ja ne geenit jotka ovat laumassa jossa hyödyttömät tuhoutuvat, leiviävät tehokkaammin. Tämä viettimäinen pyrkimys ei edes välttämättä ole mielihyväperiaatteen tuolla puolen toisin kuin Freud arveli, vaan luonto on voinut hoitaa asian niin, että hyödyttömät kokevat myös eri tavoin nautintoa vähittäisestä poistumisestaan, ainakin niin kauan kuin on jo liian myöhäistä.