Jaakko Hämeenanttila: Usko

Jos C. S. Lewisin Tätä on kristinusko oli konservatiivinen ja opillisesti painottunut, on tämä Hämeenanttilan kirja äärimmäisti toista laitaa. Hämeenanttilalle kaikissa uskonnoissa tuntuu olevan kyse samasta ja opilliset eroavuudet ovat vain inhimillisen käsityskyvyn rajallisuutta ja erilaisuutta. Kiinnostavia asioita tuli kirjasta ilmi etenkin juuri sanattomasta uskosta ja Raamatun asemasta, mutta vähän tuossa Hämeenanttilassa on yleisestkin semmoinen helppoheikkimäinen kaiken hyväksi maalailun meininki. Hämeenanttilalle usko on mukautumista todellisuuden perusolemukseen, joka on hyvä. Itselleni uskonnollinen sfääri on ainakin ollut ennemminkin jotain jota ei luulisi olevan ollenkaan olemassa, mutta joka kuitenkin on, tyyliin "kaiken läpi tihkuu valoa", kuten Paavoharjun kappale on nimetty. Varsinaisesti mistään transsendentista uskosta Hämeenanttila ei puhu, ei sellaisesta joka ylittäisi tämän elämän, sellaisesta joka olisi ihme. Hämeenanttila ei myöskään solmi suhdetta sellaisiin kristinuskon peruskäsitteisiin kuin syntiin, armoon, ristiin, pyhään henkeen tai pelastukseen. Mutta todella hyvä, että kristillisessä kentässä on tämänkaltaisia puheenvuoroja.